Asunto-osakeyhtiölaki

Osakkeenomistajan oikeudesta muutostöiden tekemisestä on määrätty Asunto-osakeyhtiölain viidennessä luvussa.  Asunto-osakeyhtiölain mukaan osakkeenomistajalla on oikeus tehdä kustannuksellaan yhtiöjärjestyksessä määrätyn osakehuoneiston käyttötarkoituksen mukaisia muutoksia osakehuoneistossa. Muutostyön mahdollisesti vaikuttaessa yhtiön tai toisen osakkeenomistajan vastuulla olevaan kiinteistön, rakennuksen tai huoneiston osaan tai yhtiön tai toisen osakkeenomistajan osakehuoneiston käyttämiseen on osakkeenomistajan ilmoitettava muutostyöstä kirjallisesti hallitukselle tai isännöitsijälle. Ilmoituksessa on oltava sellaiset tiedot, joiden perusteella yhtiö tai toinen osakkeenomistaja voi arvioida noudatetaanko kunnossapitotyössä hyvää rakennustapaa ja aiheutuuko kunnossapidosta mahdollisesti vahinkoa tai muuta haittaa.

Hallituksen tai isännöitsijän on viipymättä annettava tieto osakkeenomistajalle, jonka osakehuoneistoon tai sen käyttämiseen kunnossapitotyö voi vaikuttaa. Yhtiölle ja toiselle osakkeenomistajalle aiheutuneista tarpeellisista ja kohtuullisista ilmoituksen käsittelykustannuksista vastaa kunnossapitotyön suorittava osakkeenomistaja. Muutostyölle voidaan asettaa lisäehtoja, mikäli muutostyö voi vahingoittaa rakennusta tai aiheuttaa muuta haittaa yhtiölle tai toiselle osakkeenomistajalle. Taloyhtiö tai toinen osakkeenomistaja voi kieltää muutostyön, mikäli työn suorittaminen olisi kohtuutonta huomioiden aiheutuvan haitan määrä ja osakkeenomistajalle koituva hyöty. Suostumuksen antamisen jälkeen voidaan asettaa lisäehtoja tai muutostyö voidaan kieltää, mikäli muutostyön aikana ilmenee seikkoja, jotka olisivat vaikuttaneet olennaisesti yhtiön tai toisen osakkeenomistajan päätökseen asiassa.

Muutostyötä, jolle mahdollisesti taloyhtiö tai toinen osakas asettaisi ehtoja tai kieltäisi sen kokonaan ei saa aloittaa, ennen kuin yhtiöllä tai toisella osakkeenomistajalla on ollut kohtuullinen aika muutostyöilmoituksen käsittelemistä varten. Muutostyöilmoitus on käsiteltävä viivytyksettä. Muutostyön tekijän pyytäessä on taloyhtiön tai toisen osakkaan annettava ilmoitus kirjallisesti. Kielteinen päätös on perusteltava.

Muutostyön ollessa luvanvaraista työtä on hallituksen haettava tai valtuutettava osakas hakemaan lupa. Yhtiöjärjestyksen muuttamisesta ja luvan hakemisesta aiheutuvista kustannuksesta vastaa osakkeenomistaja.

Taloyhtiön tai toisen osakkaan kieltäessä muutostyön voi tuomioistuin oikeuttaa osakkeenomistajan tekemään muutostyön. Tuomiosivuin voi myös muuttaa taloyhtiön tai toisen osakkeenomistajan antaman suostumuksen ehtoja ja oikeuttaa osakkeenomistajan hakemaan tarvittavan viranomaisluvan. Tuomioistuin voi oikeuttaa osakkeenomistajan tekemään muutoksen, jos sen kieltäminen tai toteuttaminen taloyhtiön tai toisen osakkeenomistajan asettamin ehdoin olisi kohtuutonta huomioiden aiheutuvan haitan määrä ja osakkeenomistajalle koituva hyöty. Tuomioistuimen antaessa suostumuksen muutokseen on sen samalla velvoitettava osakkeenomistaja korvaamaan aiheutuva haitta täysmääräisesti sekä määrättävä muut tarpeelliset ehdot.

Yhtiöllä on oikeus valvoa, että muutostyö suoritetaan rakennusta ja kiinteistöä vahingoittamatta, hyvän rakennustavan mukaisesti. Taloyhtiön on huolehdittava siitä, että muutostyön valvonta on taloyhtiön ja muiden osakkeenomistajien kannalta riittävällä tavalla järjestetty.